Taiteen ja urheilun yhdistävä laji

Maailman parasta muodostelmaluistelua

Kaksipäiväinen SM-kilpailutapahtuma tuo luistelijat ja katsojat jälleen Turkuun 28.2-1.3.2026. 

Kilpailuihin osallistuu yli 700 luistelijaa – 28 joukkuetta – jotka ovat kauden aikana lunastaneet paikkansa finaaliin. 

Suomi on muodostelmaluistelun kiistaton kärkimaa ja johtaa ylivoimaisesti MM-mitalisaldoa. Gatorade Centerissä tullaan näkemään näyttävien esitysten joukossa myös hallitsevat senioreiden maailmanmestarit. Paikan päälle odotetaankin kilpailuja seuraamaan noin 2000 katsojaa per päivä.

SM-Seniorit

Muodostelmaluistelua maailman huipulta. Voittajajoukkue kruunataan Suomen Mestariksi ja samalla ratkeaa kaksi MM-edustuspaikkaa

SM-Juniorit

Toiseksi ylin sarjataso (13-19 v.), jossa kilpailee ikäluokan 12 parasta joukkuetta SM-mestaruudesta

SM-Noviisit

Kolmas ikäluokka (alle 15 v.), jossa oman sarjan SM-mestaruutta tavoittelee 12 joukkuetta

Ratkaisun hetkIÄ

Viikonlopun aikana ratkaistaan paljon

Finaaliviikonlopun aikana ratkaistaan kolmen Suomen mestaruuden lisäksi myös Synchro Tour -mestarit junioreiden ja senioreiden sarjassa.

Lauantaina 28.2 kilpaillaan noviisien Suomen mestaruudesta. Juniorit ja seniorit aloittavat lyhytohjelmakilpailulla.

Sunnuntaina 1.3 ratkaistaan junioreiden ja senioreiden Suomen mestaruudet, Synchro Tourin voittajat sekä nimetään Suomen edustajat huhtikuussa käytäviin senioreiden MM-kilpailuihin Salzburgissa.